Tähänkään ei tartte maitoa!
Sekoita 3 dl kaurakermaa, 2 dl fariinisokeria, ja 1 rkl maidotonta ruoanlaittoon kelpaavaa margariinia.
Keitä, kunnes lautaselle tipautettu tippa jähmettyy jäähtyessään. Se on siinä!
Jos haluat seoksesta vaaleampaa, lisää siihen tomusokeria.
Aivan upeaa riisipuuroa syntyy soijamaidosta (esim. Alpro). Hassua kyllä, riisimaito ei toimi ollenkaan, ei myöskään kauramaito.
Homma käy puolessa tunnissa mikrouunissa:
Pane riisi ja vesi reilun kokoiseen mikroastiaan ja alle lautanen kuohumisen varalta. Kypsennä täysillä 6 min. Sekoita joukkoon soijamaito. Tohota vielä 10 min täysillä, välillä sekoittaen. Keittele sitten puoliteholla 15 min. Mausta suolalla, anna hautua hetki, ja nauti.
Pullataikinaan ei todellakaan tarvita munia, ja veteen leivottuja pullia harva erottaa maitoisista. Kauramaidolla pullista kuitenkin tulee hieman kuohkeampia, joten käytämme yleensä sitä.
Pullataikina siis seuraavasti:
Moni luulee, että lättyihin ilman muuta tarvitaan sekä maitoa että munia. Väärin meni!
...ja homma hoituu!
Hakusanoja Googlea varten: letut, lätyt, lettutaikina, vegaani, kasvissyöjä
Meidän perheessä on viime aikoina kehitelty eri ruokalajeista versioita, joissa ei ole maitoa eikä kananmunaa, koska talossa on pikku allergikko. Äkkiseltään homma saattaa kuulostaa hankalalta, mutta yllättävän moni ruoka onnistuu näitä ilmankin. Julkaisemme parhaita paloja tässä muitten samassa jamassa olevien iloksi.
Olipas harvinaisen herkullinen pääsiäisateria, vaikka itse sanonkin: karitsan ulkofilettä suppilovahverokastikkeessa, valkosipulikermaperunoiden ja aurinkosalaatin kera.
Eikä ole hankalaa. Näin se käy:
Paista karitsan fileet pannulla voissa (noin 400 g riittää kolmeen pekkaan). Mausta lopuksi suolalla, murskatulla rosmariinilla ja pippurilla.
Siirrä lihat pannulta sivuun ja pidä lämpimänä. Kaada pannuun pari desiä vettä ja anna kiehahtaa. Siivilöi liemi kastikkeen pohjaksi ja pese pannu. Lisää siivilöityyn liemeen desi kermaa ja vielä toinen desi, johon olet ensin sekoittanut pari ruokalusikallista vehnäjauhoja. Lisää kourallinen kuivattuja suppilovahveroita, huhmareessa ihan hienoksi mureneksi jauhettuna. Anna kiehua hiljaa 5-10 minuuttia. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa, pippuria, ja vaikka rosmariinia.
Tarjoa valkosipulikermaperunoiden ja hyvän salaatin kanssa (molempia saa ihan hyvinä ja halvalla kaupasta valmiina),
Pannukakku on mielestäni hyötysuhteeltaan yksi parhaista leivonnaisista. Helppo, halpa ja nopea tehdä, ja ihan tajuttoman hyvää. Tämä on hyvä hätävara vieraille, jos ei muuta jaksa tai kerkiä tehdä, ja mukava päätös arkipäivällekin. Rasva- ja sokeripitoisuuden voi säätää tilanteen juhlallisuuden mukaan.
Iikan kehittämä supermehu: Sekoita appelsiininektaria, Ekströmin vadelmaista sekamehua ja vettä. Tarjoa vaikkapa saunajuomana.
Ensimmäinen Iikan valmistama (ja itse valitsemansa) ateria:
On ihan tajuttoman hyvää.