Biokeskuksen seminaarissa oli eilen äääärimmäisen kiehtovaa juttua ihmiskunnan varhaisista vaiheista. Vieraana oli Richard Villems Tartosta. Hänen porukkansa selvittelee genetiikan keinoin, miten ihmiset ovat tätä planeettaa kansoittaneet. Ryhmä on kerännyt kymmeniätuhansia DNA-näytteitä eri kansoista ja heimoista. Nyt näistä tutkitaan mitokondrio-DNA:n ja Y-kromosomien sekvenssejä, joiden avulla näytteet voidaan järjestää sukupuuksi äitien ja isien linjan mukaan.
Kaikki tunnetut mitokondrio-DNA:n perustyypit löytyvät Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Yhdessä fossiilitietojen kanssa tästä voidaan päätellä, että me kaikki todella olemme sieltä lähtöisin. Voidaan tosiaan puhua yhdestä ainoasta mitokondrio-Eevasta ja Y-kromosomi-Aatamista: kaikkien nykyisin elävien ihmisten mitokondriot polveutuvat tietyn ehkä reilut satatuhatta vuotta sitten eläneen naisen mitokondrioista, ja kaikkien miesten Y-kromosomit polveutuvat yhden kauan sitten eläneen miehen Y-kromosomeista. Äkkiseltään ällistyttävää, mutta tarkemmin ajateltuna näinhän se melkein väkisinkin menee.
Villems uskoo, että ihmiset alkoivat ehkä 50-60 000 vuotta sitten levitä Afrikan sarven kautta, rannikkoja pitkin ensin Arabiaan ja sieltä sitten toisaalta Euroopan, toisaalta Intian suuntaan. Intia on melkein Afrikan veroinen monimuotoisuuden saareke: sieltä löytyvät lähes kaikki ne mitokondrio-DNA:n perustyypit, joita esiintyy muualla Afrikan ulkopuolella.
Sitten lähemmäs omia nurkkiamme. Suomessa, Virossa ja muuallakin Baltiassa on hyvin yleinen Y-kromosomityyppi, joka on levinnyt koko pohjois-Euraasiaan, ja lienee alunperin lähtöisin Kiinasta. Sieltä lienee siis joskus muuttanut reippaita miehiä tähän suuntaan. Muualla Euroopassa tyyppi on hyvin harvinainen (siis vielä Liettuassakin yleinen, mutta jo Puolassa vain parilla prosentilla miekkosista).
Saamelaiset sen sijaan näyttävät olevan selvästi "parempia" eurooppalaisia. Heillä on vallitsevana mitokondrio-DNA-linja, jota ei juurikaan esiinny muualla - paitsi Espanjassa! Näyttää siltä, että saamelaiset ovat lähtöisin sieltä, ehkä jonkinmoisesta jääkauden aikaisesta turvapaikasta. Arkeologit ovat todenneet, että niihin aikoihin siellä syötiinkin enimmäkseen poroja.
Tuoreempaakin historiaa on geeneihimme kirjautunut. Meksikossa kuulemma äideiltä peritty mitokondrio-DNA on pääosin intiaanien perua. Sen sijaan Y-kromosomit - kuinka ollakaan - ovat suurelta osin Euroopasta tuotua tavaraa. "Things happen", tuumi Villems.