Nikunnakki

Hesarin tiedesivuilla oli tiistaina repäisevä juttu biohakkereista. Nyt ollaan kuulemma bioalalla samassa pisteessä kuin tietokoneiden kanssa joskus silloin, kun Gatesin Bill ja Jobsin Steve värkkäsivät autotalleissaan uraauurtavia värkkäyksiään. Biohakkerit napsivat biopankeista biopalikoita ja kokoavat niistä uudenlaisia organismeja, tai ainakin virittelevät olemassaolevia bakteereita tai vaikkapa takapihan kukkasia. Hakkerilehti Makezine opastaa elektroniikkaviritysten ohella myös kyökkibiotekniikkaan. Syntyy mullistavia keksintöjä, mutta homma on myös äärimmäisen vaarallista: siinä touhussa kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Silti edes Kansanterveyslaitos ei pysty tätä valvomaan: kuka tahansa voi jo tilata postimyynnistä kohtuuhintaan esimerkiksi isorokkoviruksen osia, kuten Guardian-lehti onnistui kesällä tekemään suuren kohun saattelemana.
Huh huijaa, sanon minä. Nyt menee lujaa, nimittäin arvoisilla toimittajilla. Pitäisiköhän tuosta suorastaan loukkaantua? Meidän yliopistolla touhuavien ammattilaisten täytyy kai olla todellisia tunareita, kun nämä asiat niin monasti teettävät työtä ja tuskanhikeä, vaikka vehkeet ja välineet ovat viimeisen päälle.

No, taitaa sentään olla niin, ettei autotalleissa ihan vielä ihmeitä tehdä. Makezine opettaa pakastamaan etanan (tai ainakin melkein) ja kasvattamaan sieniä. Onhan sekin toki ihan hauskaa. Ja Guardian tosiaan onnistui tilaamaan kappaleen isorokkovirusta - tavallaan. Eli noin 70 nukleotidin mittaisen synteettisen pätkän viruksen perimästä, joka on kaikkiaan parisataa tuhatta nukleotidia pitkä. Tällaisia pieniä DNA-kappaleita tehtaillaan nykyisin rutiinisti koneilla molekyylibiologien työkaluiksi. Saavutus on suunnilleen sama, kuin joku yhden rivin kirjoitettuaan sanoisi laatineensa osan Nobel-romaanista. Toinen juttu on sitten se, että edes virus ei sentään koostu pelkästä perimästä, vaan kotelon ympäroimään pakettiin kuuluu muunmuassa joukko viruksen omia entsyymejä, jotka tarvitaan infektion aloittamiseen.