Nyt on pumaskat toimitettu tiedekuntaan. Sitten vaan odottelemaan... toivottavasti hyväksyvät meidän ehdottamat esitarkastajat (ihme olisi jollei, sen verran vaikuttavat julkaisulistat heillä molemmilla on). Tapasinkin toisen esitarkastajaehdokkaan eilen Biomedicumissa, jonne hän oli lennähtänyt puhumaan syöpäinstituutin 20-vuotisjuhlakokouksessa. Hän kysäisi, milloinkas pitää olla valmista. "Jos sanot että huomenna, niin se on sitten huomenna." Varsin ystävällistä tutkijalta, jolla riittänee muutakin puuhaa... on juuri perustanut ensimmäisen oman ryhmän Kaliforniaan, ja sinkoilee ympäri maailmaa kertomassa mullistavista tuloksistaan. Ovat hiljattain hoksanneet, että veren kantasoluja syntyy myös istukassa, ja se on iso juttu se.
Tuo kaksipäiväinen kokous oli muutenkin aivan älyttömän korkeatasoinen. Kaikki puhujat olivat alan huippuja maailmassa. Oli hauska todeta, että olin siteerannut lähes kaikkia heistä väitöskirjassa... mukava nyt kuulla, mitä itse sanovat tutkimuksistaan. Vähän vaan meinaa huipata, kun kuuntelee juttuja isojen amerikkalaisten labrojen käyttämästä teknologiasta. Niillä on semmoiset systeemit pystyssä, ettei moisesta uskallettu vähän aikaa sitten uneksiakaan... katsotaan soluista yhtä aikaa tuhansia geenejä metylaation, ekspression, ja vielä proteiinienkin tasolla. Ja sitten puoliautomaattisesti sammutellaan ne yksi kerrallaan, ja katsotaan mitä tapahtuu (ja tämä nähdään siten, että tiettyä ominaisuutta solussa osoittava valo sammuu!). Joskus tulee vähän semmoinen olo, että mitäs tässä itse enää tekemään, napeilla pelaamaan. Mutta toisaalta, noitten rääppeistä riittää muillekin, eivätpä ne itse ehdi tarkemmin tutkia koko tuota valtavaa datamassaa.
Väitöskirjaan pitäisi vielä suunnitella se tärkein, eli kansi. Kävin tuossa juttelemassa Yliopistopainon tädin kanssa. Nykyisillä digipainotekniikoilla väripainatus ei maksa mahdottomia, mikä on mukava juttu. Löytyi myös hienon näköistä mutta silti edullista kansipahvia... nimellä "kummallisia kikkareita" (Curious Particles).
Maanantaina kumminkin viikoksi Pariisiin pariin immunologian kokoukseen.